Ostettiin Saaran kanssa talo Savonlinnasta. Nyt muutaman talossa nukutun yön jälkeen päätin ryhtyä suunniteltuihin remonttihommiin ja edessä oli kellarikerroksen lattian purku.
Talon entinen isäntä oli joskus 80-luvulla jäätyään eläkkeelle saanut idean rakentaa kellarista mukava ja viihtyisä. Oli ihan onnistunutkin, takkahuone kokonaan puusta ja muovimattolattiat sekä paneeliseinät muualla kellarissa. Huono puoli tietysti oli se, että eihän se maanvarainen betonilaatta kovin paljon sieltä muovimaton alta hengittele…
Kellarin käytävää ennen tuhotöitä
Aloitin hommaa varovasti poistelemalla listoja ja sitten rohkenin ja siiryin “viinikellarin” lattian kimppuun. Listojen irroituksen jälkeen matto lähtikin ihan nostamalla, kun sitä ei ollut kiinnitetty millään tavalla. Alta löytyi pahasti kostunutta kovalevyä – olomuoto ei ihan vastannut nimeä.
“Viinikellarin” kovalevyt
Puolittaisena yllätyksenä isäni tuli paikalle auttamaan lattioiden aukomisessa ja pian pääsimmekin kellarikäytävän lattian kimppuun. Pikainen tutkimus osoitti käytäväosuudella maton alla olevan paksuhkoa vaneria, johon matto oli asianmukaisesti liimattu. Vanerikin oli paikoitellen tietenkin aivan läpimärkää.
Kellarin käytävän lattiaa
Moninaisten vaiheiden ja erinäisten hikipisaroiden jälkeen matto ja vaneri olivat lopulta pihalla – välillä purkaminen vaati lähinnä voimaa ja välillä hieman järkeä ja työkalujakin (sorkkarauta, mattoveitsi ja pistosaha taisivat olla käytetyimmät kuvan puukapuloiden ohella). Alta paljastui joskus vihreäksi maalattu betonilattia, joka vaatii kyllä käsittelyä ennen kesää. Lisäksi aika messevä kellarin haju täytti kellarin.
Muovimatto ja vanerit purettu
Seuraava vaihe kellarin lattiassa on lähinnä odottelu, että lattia kuivuu ja pahimmat hajut haihtuvat. Kuivuminen näytti kyllä lähtevän heti hyvin käyntiin. Lisämielenkiintoa jatkotutkimuksiin tuo takkahuoneen lattia, jossa lankkujen alla vaikuttaisi olevan jonkinlainen muovi – takkahuoneen perusmuurin vastaiset eristeet ja paneelit saivat jo aiemmin kuntotarkastajalta purkutuomion…
Takkahuoneen kynnys poistettu
kommentit